2012/11/14

Puuta, muovia ja metallia.

Hetki on taas kulunut siitä kun viimeksi kirjoittelin tänne. Koulussa tehtävät ovat sujuneet ihan mallikkaasti, joskus tosin on saattanut vaatia pidempää pinnaa mastercam-harjoituksia tehdessä. Metallityön kurssikin saatiin päätökseen ja luulen että aion jatkaa metallitöiden tekemistä vielä muutamaan otteeseen keskiviikkoisin pidettävässä iltapajassa.
  Tällä hetkellä työn alla ovat muovista (ja minun tapauksessani myös puusta) valmistettava kattaussarja joihin tarvitsee suunnitella 2-3 osaa. Kattaussarjani koostuu erilaisista aseteista ja yhdestä suuremmasta lautasesta jota voi käyttää ruokien esillepanoon. Tätä työtä ei tarvinnut mallintaa koska olin tehnyt sen yksinkertaiseksi eikä 3d mallinnos ollut oleellinen. Toinen työn alla olevista jutuista on kottikärry. Tehtävänä oli suunnitella itse kottikärry jonka ensimmäisen mallikappaleen teimme kapa-levystä. Kapa-version jälkeen teimme solid worksillä mallinnoksen jonka jälkeen tehtäväksi jää pienen kenkälaatikon kokoisen kottikärryn valmistaminen annetuista aineista (puu,muovi). Tässäpä tämä, kuvia tulee kun ehditään!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tattista kommentista!